PRA

Yleistä PRA:sta

Etenevällä verkkokalvon surkastumisella eli PRA:lla tarkoitetaan joukkoa verkkokalvon näköreseptorisoluja rappeuttavia perinnöllisiä sairauksia. Taudin ilmenemisajankohta ja etenemisnopeus vaihtelevat paljon, mutta kliiniset oireet ja lopputulos ovat kaikissa PRA-tyypeissä pääpiirteissään samanlaiset.

PRA:n kannalta keskeinen silmän osa, verkkokalvo, sijaitsee silmän pohjassa, ja sen tärkein tehtävä on kuvan muodostaminen. Verkkokalvo itsessään koostuu useista eri tehtäviin erikoistuneista solukerroksista, jotka valon tulosuunnasta lukien voidaan jakaa hermo-, näköreseptori- ja pigmenttisolukerroksiin. Lisäksi mainittakoon myös taaimmaisena verkkokalvolla sijaitseva valoa heijastava tapetum -kerros, joka kertoo koirien pitkälle kehittyneestä hämäränäöstä.

Näköreseptorisoluissa on valoherkkiä pigmenttejä, jotka hajoavat valon vaikutuksesta saaden lopulta aikaan hermoimpulssin. Tämä impulssi välittyy näköhermon kautta aivojen näköaivokuorelle, jossa varsinainen aistimus syntyy. Näkösoluja on kahta päätyyppiä: sauva- ja tappisoluja. Sauvasolut aistivat valon intensiteettiä, ja reagoivat jo hyvin pieneenkin valon määrään vastaten hämäränäöstä. Tappisolut puolestaan eivät ole yhtä valoherkkiä, vaan toimivat päivänvalossa synnyttäen väriaistimukset ja samalla päivänäön.

PRA saa aikaan juuri näköreseptorisolujen surkastumisen, useimmiten molempien solutyyppien, ja tämä johtuu jostakin näköreseptorisoluissa toimivasta mutatoituneesta ja siksi virheellisesti toimivasta geenistä. Hieman eri sanoin ilmaistuna PRA on yhden mutatoituneen geenin aiheuttama tauti, joka surkastuttaa näkösoluja ensisijaisesti, ei toissijaisesti. Yleensä ensimmäisenä PRA:ssa alkavat surkastua sauvasolut, joten ensimmäinen PRA:n oire on tavallisesti hämäräsokeus. Se voi ilmetä esimerkiksi törmäilynä tai eksymisenä pimeässä huoneessa, haluttomuutena irtautua omistajasta hämärässä lenkkeillessä tai pimeiden tilojen karttamisena. Tutussa ympäristössä hämäräsokeutta ei omistaja kuitenkaan välttämättä havaitse.

Ajan mittaan myös tappisolut alkava surkastua, jolloin päivänäkö heikkenee. Verkkokalvon rappeutuminen on kokonaisuudessaan hidas prosessi, minkä ansiosta koira ehtii yleensä hyvin sopeutua huonontuneeseen näkökykyyn, ja juuri hitaan etenemisen sekä PRA:n kivuttomuuden takia tauti saattaa olla pitkällekin edennyt ennen kuin omistaja huomaa jotain olevan vialla. PRA etenee verkkokalvon laidoilta kohti keskustaa, ja taudin loppuvaiheessa koiralla on jäljellä enää vain ns. tunnelinäkö, joka on epäkäytännöllinen varsinkin liikkeen havainnoinnin kannalta. Lopputuloksena on aina sokeutuminen, eikä keinoja taudin parantamiseen tai etenemisen hidastamiseen ole.

Virallisen PRA-diagnoosin voi Suomessa tehdä vain laillistettu silmäeläinlääkäri. Tavallisesti tutkimusvälineenä käytetään epäsuoraa oftalmoskooppia, jonka avulla eläinlääkäri pystyy kurkistamaan silmänpohjaan ja havaitsemaan mahdolliset PRA:n aiheuttamat tihutyöt siellä. Tyypillisiä PRA:sta kertovia merkkejä ovat silmänpohjan verisuonituksen surkastuminen sekä muutokset näköhermon päässä ja tapetum-kerroksessa.

Suomessa harvemmin PRA:n diagnosointiin käytetty menetelmä on ERG eli elektroretinografia, jolla voidaan sähköisesti tutkia näköreseptorisolujen reagointia valoärsykkeisiin. ERG:llä PRA voidaan todeta jo paljon ennen kuin oftalmoskoopilla havaittavia muutoksia on nähtävissä.

PRA periytyy resessiivisesti autosomaalin geenin kautta muutamaa, jäljempänä esiteltyä poikkeusta lukuunottamatta. Tästä periytymistavasta on olemassa Internetissä niin paljon hyviä ja havainnollisia esityksiä (esim. täällä), etten sitä sen tarkemmin käy lävitse.

Eri PRA-tyypeistä

Vieläkin PRA saatetaan jakaa kahteen pääluokkaan, yleistyneeseen PRA:han (GPRA) ja sentraaliseen PRA:han (CPRA, nykyisin RPED). Kuitenkin tuoreen tutkimustiedon valossa kyseessä on itse asiassa kaksi eri verkkokalvosairautta, sillä niiden syntytapa ja taudinkuva poikkeavat selkeästi toisistaan. Siksi olen käsitellyt CPRA:ta kohdassa 'Muita PRA:n kaltaisia verkkokalvosairauksia', ja myös useissa lähteissä PRA:sta puhuttaessa tarkoitetaan nimenomaan juuri GPRA:ta.

GPRA, tai lyhyesti siis vain PRA, luokitellaan useisiin eri tyyppeihin, joista jotkut ovat rotuspesifisiä ja toisia esiintyy useissa eri roduissa. Eri PRA-tyypit voidaan jakaa kahteen kategoriaan: verkkokalvon kehityshäiriöihin (dysplasiat) ja rappeutumiin (degeneraatiot). Kehityshäiriöissä näköreseptorisolut ovat vaurioituneet jo solujen erilaistumisvaiheessa eli verkkokalvo on heti koiran syntyessä epänormaali. PRA:lle tyypilliset ensimmäiset oireet ilmenevät jo varhain, usein vuoden ikään mennessä, ja siksi näitä PRA-tyyppejä kutsutaan usein myös PRA:n early onset -muodoiksi. Rappeutumat puolestaan ovat tavallisesti myöhäissyntyisiä (late onset): koiran syntyessä sen verkkokalvo on normaali, mutta alkaa myöhemmin hitaasti rappeutua niin, että oireet havaitaan vasta koiran ollessa kypsässä aikuisiässä. Oireiden ilmenemisiän lisäksi sairauden etenemisnopeus vaihtelee runsaasti eri roduissa ja PRA-tyypeissä.

On mahdollista, että samassa rodussa esiintyy useampi kuin yksi PRA-tyyppi tai PRA:n aiheuttava mutaatio. Yleisesti ottaen PRA-tapausten oireiden ilmenemisajankohta, taudin etenemisnopeus ja kliiniset oireet kuitenkin muistuttavat saman rodun sisällä toisiaan.

Kaikesta huolimatta samankin rodun tai PRA-tyypin sisällä voi oireiden ilmenemisiässä ja sairauden etenemisnopeudessa esiintyä variaatioita. Joissakin roduissa kaikki geneettisesti sairaat yksilöt eivät välttämättä koskaan sairastu PRA:han, mikä vaikuttaisi olevan tilanne esimerkiksi englanninspringerspanieleilla ja novascotiannoutajilla. Tähän epätäydelliseen penetranssiin eli läpitunkevuuteen on epäilty syyksi PRA:n ilmenemisajankohtaan mahdollisesti vaikuttavia muita geenejä ja ympäristötekijöitä.

PRA-tyyppien kirjon ymmärtää, kun miettii verkkokalvon rakennetta ja toimintaa; on selvää, että verkkokalvon rakentumiseen ja kuvan muodostumiseen tarvitaan useita eri geenejä. Eri PRA-tyypit aiheutuvatkin koiran genomin eri kohdissa sattuneista mutaatioista. Lisäksi samantyyppisen PRA:n taustalla voi olla eri mutaatio jopa saman rodun sisällä eri roduista nyt puhumattakaan. Tällainen tilanne on esimerkiksi kääpiösnautsereilla: kliiniset oireet sairastuneilla koirilla ovat täsmälleen samat, mutta tutkijat epäilevät rodussa olevan kaksi tai jopa kolme PRA:ta aiheuttavaa geenimutaatiota.

Seuraavassa on esitelty lyhyesti eri PRA-tyyppejä (nimet ovat vapaasti englannin kielestä käännettyjä - en tiedä, onko niile olemassa virallisia, suomenkielisiä vastineita). Kannattaa muistaa, että kaikissa roduissa PRA:n tyyppiä ei ole tarkasti määritelty.

Late onset

Etenevä sauva- ja tappisolujen rappeutuminen (PRCD)
Prcd on yleisin PRA:n muoto, jota esiintyy monilla eri roduilla. Myös useiden jostain tarkemmin määrittelemättömästä myöhäissyntyisestä PRA-tyypistä kärsivien rotujen epäillään kärsivän juuri prcd:stä. Vaikka prcd:n ilmenemisajankohta ja etenemisnopeus ovat kullekin rodulle tyypilliset, kyse on ainakin prcd-geenitestattavien rotujen kohdalla saman geenin aiheuttamasta samasta sairaudesta.

Tappi- ja sauvasolujen dystrofia 1 (cord1)
Tätä PRA-tyyppiä on tavattu pitkäkarvaisilla kääpiömäyräkoirilla, ja hiljattain ilmeni, että myös englanninspringerien yleisin PRA-tyyppi on saman cord1-mutaation aiheuttama. Molemmilla roduilla on sekä oireiden ilmenemisiässä että taudin etenemisessä esiintynyt huomattavia variaatioita, eivätkä kaikki geneettisesti sairaat yksilöt vaikuta sairastuvan tautiin.

X-kromosomiin kytkeytynyt PRA (XLPRA)
X-kromosomaalisesti periytyvää PRA:ta on tavattu siperianhuskyilla ja samojedeilla. Taudinkuvaltaan XLPRA on tyypillinen etenevä verkkokalvon rappeutumasairaus, joka johtaa sokeutumiseen n. viiden vuoden iässä. Samojedien XLRA on astetta vakavampi kuin huskyjen vastaava sairaus.

Dominoiva PRA
Dominoivasti periytyvää PRA:ta esiintyy mastiffiroduilla. Periytymistavan lisäksi se eroaa myös taudinkuvaltaan jonkin verran muista PRA-tyypeistä: verkkokalvon surkastumisaste vaihtelee huomattavasti sairastuneilla koirilla, ja pahimmin vaurioituvat verkkokalvon keskiosat. Tämä antaa syyn epäillä valoaltistuksen vaikuttavan taudin kulkuun.

Early onset

Sauva- ja tappisolujen dysplasia (rcd) 1, 2 & 3
Rcd on yleisin verkkokalvon kehityshäiriö (dysplasia), jota on tavattu irlanninsettereillä, collieilla, slougheilla ja welsh corgi cargiganeilla. Se on jaettu kolmeen eri tyyppiin, joita erottaa lähinnä se, missä geenissä Rcd:n aiheuttava mutaatio on tapahtunut.

Näköreseptoridysplasia (pd)
Pd on ainakin kääpiösnautsereilla esiintyvä PRA-tyyppi. Se luokitellaan early onset -muotoihin huolimatta siitä, että kliiniset oireet ilmenevät suhteellisen myöhään. Näkö voi säilyä normaalina jopa vuosia.

Sauvasolujen dysplasia (rd)
Rd:tä esiintyi aikaisemmin norjanharmaahirvikoirilla. Tässä tyypissä sauvasolut kehittyvät epänormaalisti ja koira sairastuu varhain hämäräsokeuteen. Ajan mittaan myös tappisolut rappeutuvat, ja koira sokeutuu.

Varhainen verkkokalvon rappeutuminen (erd)
Myös tämä tyyppi on tunnettu norjanharmaahirvikoirien PRA-muotona. Erd-sairas koira on heti syntymästä lähtien hämäräsokea, ja sokeutuu kokonaan ennen kahden vuoden ikää.

Muita PRA:n kaltaisia verkkokalvosairauksia

Verkkokalvon pigmenttiepiteelin dystrofia (RPED)

Alunperin RPED oli yksi PRA:n muoto, ja se tunnetaankin edelleen ehkä parhaiten nimellä sentraalinen PRA (CPRA). RPED kyllä johtaa verkkokalvon näköreseptorisolujen rappeutumiseen kuten PRA:kin mutta tämä tapahtuu välillisesti: oireiden perimmäinen syy on verkkokalvon pigmenttiepiteelin kehityshäiriö, kun taas kaikki PRA-muodot tuhoavat ensisijaisesti juuri näköreseptorisoluja.

Verkkokalvon pigmenttiepiteeli on verkkokalvon uloin solukerros, jolla on kiinteä yhteys aivan sen edessä sijaitseviin näkösoluihin. Pigmenttiepiteelillä on monia tärkeitä tehtäviä, joista osa liittyy näköreseptorisolujen hyvinvointiin ja aineenvaihduntaan. Yksi näistä tehtävistä on näköreseptorisolujen ulkokerroksen vanhentuneiden osien kierrätys, jota dystrofiasta kärsivät pigmenttisolut eivät pysty hoitamaan kunnolla. Niinpä pigmenttisoluihin alkaa kerääntyä "jätettä", jolloin niiden toimintakyky monissa muissakin näköreseptorisolujen kannalta tärkeissä tehtävissä kärsii. Seurauksena on sauva- ja tappisolujen aineenvaihdunnan häiriintyminen, joka johtaa niiden rappeutumiseen.

RPED:n taudinkuva poikkeaa selvästi PRA:sta. Se rappeuttaa ensisijaisesti verkkokalvon keskiosan näköreseptorisoluja, joten RPED:tä sairastava koira säilyttää useimmiten hyödyllisen ääreisnäkönsä. Näin ollen RPED ei tavallisesti johda täydelliseen sokeutumiseen kuten PRA.

Taudin ilmenemisajankohta ja eteneminen vaihtelevat hyvin paljon, eivätkä ne ole rodusta riippuvaisia kuten PRA:lla. Tämä sai tutkijat pohtimaan olisiko taudin taustalla geenien lisäksi myös ympäristötekijöitä, ja osoittautui, että E-vitamiinin saannilla on ilmeisesti osuutensa taudin synnyssä ja kulussa. E-vitamiinin lisäämisellä ruokavalioon voidaan nähtävästi jopa pysäyttää taudin eteneminen.

Tappisolujen rappeutuminen (CD)

CD on melko harvinainen, autosomaalisesti yhden resessiivisen geenin kautta periytyvä verkkokalvosairaus, joka rappeuttaa verkkokalvon tappisoluja. Tappisoluthan vastaavat päivä- ja värinäöstä absorboimalla kirkkaassa valossa valon eri aallonpituuksia, joten niiden tuhoutuminen johtaa päivänäön menetykseen. Sauvasoluja CD sen sijaan ei rappeuta lainkaan, joten hämäränäkö säilyy normaalina läpi CD:stä kärsivän koiran elämän toisin kuin PRA:ssa. Sauvasolut eivät pysty toimimaan kunnolla kirkkaassa päivänvalossa, ja näin ollen niiden säilyminen ei pysty pelastamaan CD-sairaan koiran päivänäköä.

CD-sairaan pennun oireet alkavat ilmetä niinkin varhain kuin kahdeksanviikkoisena, jolloin pentu alkaa pelätä päivänvaloa kokien altistuksen kirkkaalle valolle epämiellyttäväksi. Sairaasta koirasta tulee varsin nopeasti 'päiväsokea', joskaan tarkkaa diagnoosia ei taudin alkuvaiheessa pystytä tekemään. Myöhemmin tappisolujen rappeutumisen edetessä voidaan CD todeta elektroretinografialaitteella.

Lähteet

Zigler Veterinary Professional Corporation: PRA (Dr. Dennis Hacker)
Wikipedia: PRA
Sheepdog.com: PRA today (Gregory Acland & prof. Gustavo Aguirre)
The Guide Dogs for the Blind Association: CPRA isn't anymore (prof. Peter Bedford)
WSAVA 2003 Congress: PRA, An overview (Dr. Simon Petersen-Jones)
BarkBytes Canine Cyber Magazine: Day blindness (Jennie Bullock)
WSAVA 2006 Congress: Hereditary Retinal Diseases (prof. Peter Bedford)
DogWorld: Breakthrough on English Springer PRA
PubMed: Canine RPGRIP1 mutation establishes cone-rod dystrophy in MLHDs...
OptiGen: useat sivut

© Veera Hovila 6/2007