Kuulumisia ja uutisia

16.4.2007

Jopas viimeisestä päivityksestä onkin aikaa! Täytyypä kirjoitella jotain, etteivät sivut vallan kuole - uskon kuitenkin vakaasti, että tulevaisuudessa on enemmän kuulumisia kerrottavana. Kulunut vuosi muuton jälkeen kun nyt on ollut mitä on, mutta ehkä seuraava vuoden jakso onkin jo jotain muuta. Ihan tarkkaan en vielä tiedä mitä, saa nähdä. :-)

Tämä loppukevät on minulle varsin kiireistä aikaa - jopa niin kiireistä, että ajattelin aluksi pistää Siirin asustelemaan väiaikaisesti Somerolle. Eihän se elämä ilman Siiriä kuitenkaan maistunut: kämppä oli niin tyhjä ja tuntui typerältä mennä happihyppelyille ilman koiraa, joten niinpä tätä kaukosuhdetta ehti jatkua vain viikon ajan. Siirikin jostain jännästä syystä kokee kaupunkikämppämme selvästi enemmän kodikseen, eikä kotiinpääsystä aiheutuvasta riemusta meinaa Someron vierailujen jälkeen tulla loppua. Ilmeisesti raukka on niin tossun alla ja pahnanpohjimmaisena koiralaumassa Somerolla.

Sessakin oli täällä hoidossa viime viikon, ja sekös vasta lisäsi Siirin riemua. Siiri ei selvästikään viihdy minkään muun koiran kanssa yhtä hyvin kuin Sessan.

Ai niin, ehdimmehän me näyttelyssäkin tuossa viime kuussa piipahtaa. Kyseessä oli Tampereen KV-näyttely. Tulos ei kyllä mikään kummoinen ollut Siirin kivasta kunnosta huolimatta, ja niinpä meidän oli tyytyminen valioluokan EH/4-sijaan.

24.11.2007

Ihan mukavassa vauhdissa tokoilujen suhteen ollaan: kisailmot ovat lähteneet aikapäiviä sitten, tokokurssia on takana pari kertaa ja omia treenejäkin ollaan vedetty 2-4 kertaa viikossa. Tehdäänpäs pieni katsaus liikkeisiin.

Paikalla istuminen: Tämän kanssa ei pitäisi olla ongelmia.
Paikalla makaaminen: Liian vähän kisamaista treeniä! Tokokurssilla on sujunut ihan kivasti häirittynäkin, mutta aivan liikaa silti on tullut laiminlyötyä liikkeen harjoittelua aikaisempiin suuriin ongelmiin nähden. Kunpa vain löytyisi joku kohtalaisen kokoinen treeniporukka, jonka kanssa voisi säännöllisesti ottaa paikkamakuuta mahdollisimman kisamaisesti liikkurihäiriöineen, käskytyksineen jne.
Seuraaminen: Sujuu aika hienosti! Tärkeintä lienee nyt kiinnittää huomiota omaan liikkumiseen.
Idari: Vaihtelevia suorituksia. Lisää rutiinia vaan kehiin, niin eiköhän se siitä.
Luoksetulo: Seisominen on tauon jäljiltä löysä, muuten sujuu hyvin. Back to basics, eli lisää pysäytyksiä palloa heittämällä.
Ruutu: Jossain vaiheessa ongelmana oli ruutuunmeno sivusta, mutta lukuisten leluruutujen avulla sain tämän korjattua. Liikkeen alkuosa onkin nyt sitten kutakuinkin kondiksessa, mutta ruudussa liikuttelua, paikallaoloa ja ruudusta seuraamaan tuloa ei olla keritty vielä treenaamaan.
Ohjattu noutaminen: Lähes tulkoon vahvimpia liikkeitä tällä hetkellä! Siiri ei ole vielä kertaakaan tällä treenikaudella meinannut lähteä väärälle kapulalle, vaan noutanut aina suoraviivaisesti ja ripeästi oikean. On se niin kaunista.
Metallinouto: Metalliesineellä ei olla päästy treenaamaan, ja hyppynoutoakin on otettu vain kerran tokokurssilla. Lisärutiini siis ei olisi pahitteeksi...
Tunnistusnouto: Nopeasti palautui tämä liike mieleen - vääriä ei ole minulle tullut. Onneksi nähtiin aikanaan hirveä vaiva liikkeen korjaamiseksi.
Kauko-ohjaus: Kaukot ovat ehkä huonoimmassa jamassa eikä ihme; onhan erittäin teknisenä liikkeenä hyvin nopeasti taantuva toisin kuin monet muut liikkeet. Vuoden treenitauko on todellakin tehnyt tehtävänsä, ja nyt pitäisi malttaa hinkata tekniikoita lähellä ja lisätä matkaa ja häiriöitä pikkuhiljaa.

Toisin kuin ennen, häiriöitä tulee nykyään joka treenikerralle aika mukavasti - kaupungissa asumisella on puolensa! Varsinkin Kupittaalla treenaillessa ohi menee jatkuvasti ihmisiä, koiria, lintuja jne, eivätkä nämä meidän "kotikenttämmekään" (mm. Nummen kenttä) ihan eristyksissä ole. Lähinnä kauko-ohjauksessa Siirin huomio tahtoo välillä häiriöiden takia herpaantua.

Muutoin meidän treenit ovat kyllä olleet aika amatöörien puuhastelua: kentälle on menty ihan summamutikassa räiskimään, ja treenattavat liikkeet ja treenijärjestys ovatkin määräytyneet vasta paikan päällä ihan fiilispohjalta tyyliin "vois kai tänkin viel ottaa". Mitään hienoja tuloksia tällä tyylillä tuskin saavutetaan, mutta nykyiset ykköstavoitteet eli yhteinen hauskanpito ja Siirin aktivoiminen ainakin täyttyvät joka treenikerralla.

4.11.2007

Tokoilusuunnitelmat ovat edenneet ihan mukavasti: olen ilmoittanut Siirin Lentsun tokokurssille, ja harkitsen erittäin vakavasti osallistumista kilpailuihin jo aivan ensi vuoden alussa. Siirillä nyt yksinkertaisesti vain tuntuu säilyvän liikkeet niin hyvin muistissa, joten mitäpä sitä turhaan himmailemaan taukoilun takia.

Treenifrekvenssissä kyllä täytyy pitää reaaliteetit mukana tästä innostuksen puuskasta huolimatta: 1-2 kunnon treeniä per viikko saa nyt yksinkertaisesti luvan riittää ilman, että koen huonoa omaatuntoa siitä. Tietysti vähemmän tilaa vieviä liikkeitä voi hiulata missä ja milloin tahansa, mutta esimerkiksi ruutu- ja ohjaustreenit eivät ole mitään jokapäiväistä herkkua. Kunpa vuorokaudessa olisi enemmän tunteja...

28.10.2007

Jees. Pari ensimmäistä kuukautta Turussa on aika tarkkaan mennyt niiden kuuluisien muiden asioiden parissa, mutta nyt olen vihdoin ruvennut elvyttelemään vanhaa rakasta harrastusta - myös käytännön tasolla. Suunnitelmia on pidempään touhujani seuranneille tuttuun, impulsiiviseen tapaan (="hetikaikkitännenyt") sitäkin enemmän, mutta saapi nähdä kuinka suuri osa niistä toteutuu. Yhtä kaikki, olen pikku hiljaa ryhtynyt palauttelemaan Siirille mieliin tokoliikkeitä, ja suureksi ilokseni ne näyttävät syöpyneen tuon tokoeläimen päähän yhtä pysyvästi kuin 1-molaarinen rikkihappo labratakkiin.

Viime keskiviikkona treenailimme Kupittaanpuistossa; ohjelmassa oli seuraamista, liikkeestä pysähtymisiä, kauko-ohjausta, luoksetuloa, ruutua ja ohjattua noutoa. Meillä oli Siirin kanssa ihan pirun hauskaa, eikä vähiten siksi, että tuo elukka on niin älyttömän taitava vieläkin! Aivan käsittämättömiä suorituksia treenitaukoon nähden - ongelmana lähinnä vain käskyjen ennakointi ja siitä johtuva himmailu.

Tänään oli vuorossa kotipihatreenit Somerolla. "Uutena" liikkeenä otimme tunnistusnoutoa, ja uskokaan tai älkää, Siiri toi laakista oikean tikun. Edellisestä tunnarista on kuitenkin sentään vuosi... (Ja miksiköhän hitossa oma opitun mieliinpalauttaminen ei voi toimia savan kaavan mukaan?!)

Myös agiliitely kiinnostaisi, mutta josko kuitenkin aloitettaisiin "virallinen" harrastuskausi jostain TOKO-kurssista. Niin, ja jos kimppatreenit tässä ihan YO-kylän liepeillä kiinnostavat, niin heitä toki maililla! (vihovi@utu.fi)

6.10.2007

Arvatkaa mitä: olimme Siirin kanssa näyttelyssä! Kyllä, kyllä, me olimme näyttelyssä! Ja erittäin mukavan päivän vietimmekin, sillä Spanieliliiton päänäyttely on ainakin minulle aina ollut se vuoden tärkein näyttely, jota eivät mitkään kiireet, läpeensä kelvottomat ;-) tuomarit, motivaatiofunktion paikalliset minimiarvot tai edes kuun väärä asento saa missaamaan. Toivon mukaan pääsemme sinne jatkossakin omaksi rotujärjestöksi eroamisesta (oh yeah..) huolimatta.

Ai miten Siirillä meni? No, sininenhän on erittäin kaunis väri, eikö vain - katsokaa vaikka näitä sivuja! Joka tapauksessa eipä ollut Siiri lainkaan arvostetun englantilaisen rotuspesialistin ja pitkäaikaisen, erittäin menestyneen kasvattajan Bob Jackson mieleen (tulos H), mutta hei - se on vain meidän seurakoira-Sierain ja juuri sellaisena minulle hyvä ja täydellinen. Tulos oli ilman muuta perusteltu ja oikeutettu, ja jakelihan tuomari muutenkin sinistä nauhaa reilulla kädellä - erinomainen juttu. Käytettäviksihän eri laatupalkintosijat on herran jestas sentään tarkoitettu! :-)

Oli mukava nähdä myös päänäyttelystä suoraan Ouluun suunnannutta muuan friikahtanutta sukulaista ja kotipuolen koiralaumaa, joilla ei mennyt lainkaan pöllömmin, ei sitten ollenkaan. Vastikään vuoden täyttänyt Henry-herramme oli vaatimattomasti BIS-3 ja Sophie sijoittui PN-kakkoseksi heti BIS-VSP:ksi asti kivunneen upean Sawanne-siskon jälkeen. Lisäksi äidin kasvattajaryhmä oli BIS ja kasvatti BIS-veteraani, joten not so bad... On se vain kova tuossa hommassaan, on se!

29.9.2007

Siiri on pikkuhiljaa siirtynyt sopeutumishässäköistä jokapäiväiseen kaupunkilaiskoiran arkeen, mikä kylläkin on tuonut ihan uusiakin haasteita mukanaan. Vaikka varsinkin itse olen viihtynyt Turussa erinomaisen hyvin, niin kyllä maaseutu on suoraan sanottuna täydellinen paratiisi springerin tai muun vastaavat henkiset ja fyysiset tarpeet omaavan koiran omistajalle kaupunkiin verrattuna! Siirin päivittäinen ruokamäärä esimerkikiksi on yhtään liioittelematta laskenut noin puolella täällä asuessa lenkkien muututtua hihnalenkkipainotteiseksi - siitäkin huolimatta, että lenkkeiltyä tulee enemmän kuin ennen nyt, kun pissatuksiin vaaditaan muutakin kuin pelkkä ovenavaus.

Ei auta, vaikka kuinka itse rakastaisin Aurajoen rannan lenkkipolkkuja - Siiri-raukalla on normipäivän hölkkälenkeillämme selvästi aivan julmetun t-y-l-s-ä-ä verrattuna maaseutulenkkeihin. Koko olemus huokuu tietynlaista apaattista alistuneisuutta kohtaloon, ja piristystä tuovat lähinnä vastaantulijat.

Nyt päästäänkin sitten siihen, että omistajastahan se koiran tarpeiden tyydyttäminen on aina viime kädessä kiinni - joissain elämäntilanteissa vain vaaditaan enemmän luovuutta ja vaivannäköä kuin ennen! Siiri tosin on ehkä tavallista kinkkisempi tapaus erittäin riistaverisenä ja muiden koirien seurasta piittaamattomana (koirapuistoilu ihan ehdoton nounou) koirana, mutta silti.

No, tietysti saan jonkin verran paikkailtua huonoa omaatuntoani säännöllisillä viikonloppuvierailuilla Someron Koiraparatiisissa, mutta se ei nyt aivan riitä kuitenkaan. Täytyy ihan aktivoinnin nimissä vakavasti harkita esimerkiksi tokoilujen elvyttämistä piittaamatta yhä sitkeää Ruususen untaan nukkuvasta kilpailuvietistäni. Siispä haastan itseni harrastamaan Siirin kanssa, ja ehkä jotain jopa tapahtuukin nyt, kun sanon sen täällä!

Toivottavasti jokikinen springerinomistaja on pohtinut näitä samoja asioita tahollaan ja löytänyt sopivan tavan tyydyttää koiransa henkiset tarpeet - tosin uskoisin kyllä että näin on, jos edes joskus on nähnyt vapaana maastossa risteilevän riistaverisen springerin. Toisaalta itseään on helppo tämänrotuisten kanssa huijata, sillä oman kokemukseni mukaan englanninspringereille on enemmän kuin tyypillistä alistua kiltisti kohtaloonsa ja makoilla reporankana päivät pitkät sohvalla riippumatta siitä, onko päivän aikana tullut puuhailtua yhtikäs mitään.

8.9.2007

Se sopeutuu sittenkin! En tiedä mitä Siirille oli Eurajoella tapahtunut, mutta maanantaina minulla oli käsissäni lähestulkoon eri koira: "enks mä sais jäädä tänne neljän seinän sisään turvaan pahalta maailmalta" -meininki oli vaihtunut tuttuun "jee, nyt lähetään ulos!" -fiilikseen. Vastaantulijat äänekkäitä ja innostuneita koiria lukuunottamatta eivät enää sanottavammin ole tuottaneet harmaita hiuksia; itse asiassa Siiri on reippaalla tuulella ollessaan varsin mainio hihnalenkkeilijä, sillä se ei vedä lainkaan ja ohitukset sujuvat tyynen rauhallisesti. Voi, miten hirvittävän paljon mielihyvää kaunis arkikäyttäytyminen voikaan tuottaa - fiilis sitä katsellessa on ollut milteinpä yhtä hyvä kuin TOKO-ykkösten pokkaamishetkinä. Ei Siiristä tietenkään koskaan mitään koirapuistokoiraa tai kaikkien kaveria saa, mutta miksi ihmeessä tarvitsisi? Ja onhan minussakin vikaa, kun en aikanaan hakemalla hakenut sille koira- ja ihmiskontakteja - pelkkä eri paikoissa kuljettaminen ja muille koirille ja ihmisille näyttäytyminen ei käy sosiaalistamisesta, ei varsinkaan Siirin kaltaisen koiran kohdalla! Tässä tapauksessa intensiivisiä tutustuttamishetkiä olisi tarvittu lukematon määrä.

Toisaalta siirryttyämme aamuluentopainotteisen ohjelman ansiosta päivälenkkeihin on lenkkipoluilla ollut hyvin hiljaista. Melkein kuin maalla ulkoilisi, mitä nyt irtipäästäminen ei tule kyseeseen Siirin huomattavan voimakkaan riistavietin takia. Aamuisin ennen luentoja Siirin voi kyllä mukavasti antaa tehdä vapaana aamupissat aivan kämppämme vieressä sijaitsevassa koira-aitauksessa. YO-kylä on tosi pop paikka koiranomistajalle!

Tällä viikolla olen myös ensimmäistä kertaa pitänyt Siiriä yksin kämpillä, ja hyvinhän se on sujunut mitä nyt unisena sohvalta kömpivästä koirasta voi päätellä. :-) Siiri on toki edelleen enemmän kuin tervetullut Sessan seuraksi, joten opiskelijaelämästäkään ei tarvitse mainittavasti tinkiä.

31.8.2007

Ensimmäinen viikko Turussa on vierähtänyt. Siirin sopeutuminen kaupunkielämään on sujunut hyvin ja huonosti: se otti kyllä nopeasti pikku yksiön omakseen ja on viihtynyt erinomaisesti myös hoidossa Leena-mummon luona Sessa seuranaan, mutta yhteiset ulkoiluhetkemme eivät toistaiseksi ole olleet mitään kovin rentouttavia Siirin epävarmuuden takia. Onhan muutos tietysti suuri koiralle, joka on ikänsä ulkoillut vapaana maastoissa kohdaten lenkeillä vain muutamia satunnaisia vastaantulijoita vuodessa. Toisaalta kämpän sinänsä aivan ihanteellinen sijainti rauhallisella alueella aivan rantapolkujen tuntumassa on suuri lohtu - meillä oli kaikin puolin tuuria asunnon saamisessa! Kotikotiinkin ajaa näppärästi viikonlopuksi, joten Siirin rakastamia pitkiä "korpikävelyitä" tulee varmasti tehtyä jatkossakin.

On ollut todella mukava nähdä Puolalanpuiston laidalla asuvaa Sessaa nyt vähän useammin. Sessa ja Siiri tulivat ensi hetkestä lähtien erinomaisesti toimeen keskenään Leena-mummon luona, ja ne matkasivatkin molemmat pari päivää sitten Eurajoen mökille nauttimaan alkusyksystä meren rannalla.

En voi pakottaa Siiriä sopeutumaan enkä liioin taikoa siitä tyytyväistä kaupunkikoiraa, joten tällä hetkellä Siirin jääminen Turkuun on vielä auki - aika näyttää, tapahtuuko tarvittavaa edistystä. Toivon kyllä koko sydämestäni, että Siiri ajan kanssa sopeutuisi kaupunkielämään paremmin ja oppisi nauttimaan lenkkeilystäkin täällä, sillä kämppä on tuntunut kovin vaillinaiselta Siirin lähdettyä Eurajoelle. Minä nyt en yksinkertaisesti vain osaa elää ilman koiraa, oli elämäntilanne mikä hyvänsä!

22.8.2007

Voihan jehna, eipähän ole tullut näitä sivuja liikaa päivitettyä kesän aikana. Syyt ovat varsin yksinkertaisia: Siirille ei ole tapahtunut mitään kummempia, ja lisäksi aikeeni kehittää ja laajentaa Siirin tynkäsivuja olivat todellakin vain... no, aikeita. Aina välillä on käynyt mielessä näiden for no reason -sivujen vähin äänin poistaminenkin, mutta kai sitä voi pitää kotisivuja myös odottamassa aktiivisempia aikoja. Ainakin olen lakannut potemasta jatkuvaa huonoa omaatuntoa täydellisesti kadonneesta innostuksesta harrastaa Siirin kanssa, sillä omaa motivaatiokeskusta nyt vain on aivan turha ruveta käskemään tällaisissa asioissa. Asian murehtiminen se vasta typerää onkin; tilanne on aivan ok niin kauan, kun pystyn tarjoamaan Siirille riittävästi virikkeitä ilman Tokotokomaatakin.

Harmaita hiuksia on tuottanut tänä kesänä Siirin pelko kotiseudun lenkkimaastoja kohtaan. Kyllä, luit oikein! Epäilen, että riistaviettisen Siirin luimuilu ja pälyily tutuilla lenkkipoluilla sai alkunsa käärmeen tms. puremasta kesä-heinäkuun vaihteessa - tilannetta en tosin nähnyt, mutta eräänä iltana lenkin jälkeen Siirin pää turposi hetkessä jalkapallon kokoiseksi. Sen jälkeen nämä ongelmat alkoivat, ja ovat jatkuneet jossain muodossa aina tähän päivään saakka. Ehdin jo epäillä fyysisiä ongelmiakin, kunnes keksin jättää ympärillä avautuvat, tsiljoonaan miljoonaan kertaan läpikolutut maastot omaan arvoonsa ja aloittaa "sitikkakuurin": ceekolmosen takaovi auki (-> Siiri alle mikrosekunnissa takapenkillä), nokka kohti Somerniemen ihania lenkkeilymaastoja ja a vot - minulla on jälleen hulluna metsässä risteilevä springeri! Kuulostaa ehkä teistä varsin erikoiselta, mutta itse en osaa yllättyä Siirin kanssa enää oikein mistään. Ja lisäksi pelissä on mukana paljon ihan peruskauraa, kuten klassisen ehdollistumisen suunnaton voima. Ceekolmonenhan on ollut meille saapumisesta lähtien Siirille kuin menolippu taivaaseen.

Lauantaina on edessä muuttopäivä. Näistä viimeisistä hetkistä ennen koulun alkua olemme Siirin kanssa nauttineet täysin siemauksin mm. retkeilemällä. Toissapäivänä tuli tehtyä 25 kilometrin pienoisvaellus Liesjärven kansallispuistossa - aivan ihana reissu! Pakko saada tuota "huumetta" vielä lisää tällä viikolla...

29.6.2007

Uskokaa tai älkää, mutta tässä sitä ollaan: sain kuin sainkin lupailemani uudet kotisivut nettiin, ja vielä nopeammin kuin olisin arvannutkaan (joo, nopeus on kyllä tunnetusti suhteellinen käsite...). Kesä on mitä loistavin inspiraation lähde.

Springerisivujen historiaan nähden nämä sivut ovat sisällöltään suppeat, mutta niin on tarkoituskin. Näistä tuli juuri sellaiset kuin ajattelinkin: pienet, kotoisat ja meidän tyttöjen näköiset - vaikka kuinka ovatkin siniset. Ja kuka tietää, vaikka sitä sisältöäkin alkaisi ajan mittaan taas kertyä, nythän uusien sivujen rakentamien aloitettiin ikään kuin puhtaalta pöydältä. Extrana tuolta Juttuja-osastolta löytyy jo yksi tuikituore artikkeli. On hyvinkin mahdollista, että niitä tulee lisää, sillä olen parhaillani kertaamassa ja paikkailemassa tietojani koirien käyttäytymisestä ja koulutuksesta tavoitteena laajempi teoreettinen ymmärrys sekä astetta kokonaisvaltaisempaan lähestymistapaan siirtymisen buustaaminen.

Äsken tulikin jo rivien välissä sujuvasti aseteltua koiramaiset tavoitteet tälle vuodelle. Ensi vuonna mietitään taas sitten niitä kilpailujuttuja - juuri tällä hetkellä TVA ei kangastele mielessä lainkaan.

Mitään ihmeempiä uutisia ei, yllätys yllätys, ole kerrottavana. Pääsykokeet sujuivat yllättävänkin hyvin: olisin päässyt reippaasti pelkillä koepisteillä ensisijaiseen pyrkimiskohteeseeni opiskelemaan. Kuitenkin abikevään viime tingan mielenmuutokset kostautuivat pahemman kerran, ja jo reilun aikaa ovat olleet aivan uudet suunnitelmat mielessä. Tällä hetkellä päällimmäisenä fiiliksenä on vielä turhautuneisuus aikaisemmasta päättämättömyydestäni, mutta eiköhän se siitä - nyt vain sitten sitä pitkäjännitteisyyttä ja päättäväisyyttä kerrankin peliin! Nuo helpottaisivat muuten kummasti myös kaikkien mahdollisten koirankoulutustavoitteiden toteutumista. ;-)

Joka tapauksessa loppukesällä tiemme Siirin kanssa vie Turkuun, kivaa!